keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Pian jo kesäkuu

Viimeksi valitin että laiskottaa, no nyt ei enää laiskota käsityörintamalla mutta nämä päivitykset ja netissä olot vaan tahtoo jäädä.

Valmistuneita siis; vaihteeksi isännälle sukat, vaikka taitaa tuolla olla niitä jo melkoinen pino kaapissa ;)
 
Lankana on Regia Racing color, hieno sellainen vedenvihreä, vaikka kuvassa näyttävät enempi sinisiltä, raidat on sinisiä. Puikot 2,5 mm , koko 42 ja lankaa meni 62 g

Monsterihousut neuloin, ihan muuten vain, ne kun on niin hauskat :)
Lanka; 7- veljestä ja koko; ohjeen pienin eli 1/3 kk


Kirjovirkkaukseenkin taas innostuin kun sain Heleena-ystävältäni lainaksi Virkkuri-kirjan.
Kirjasta otin taas vain kuvio osuudesta kuvan ( Kuutioreppu-ohjeesta ) ja virkkasin sitä mukaillen itselleni jonkinlaisen toilettilaukun.
Hyvän kokoinen tuli, pussukkaan mahtuu hyvin kaikenlaiset meikit, rasvat ja pesuaineetkin, josko sitä joskus reissuun lähtis :)

 
Lankoina pussukassa on SandnesGarn Mandarin Petit tumma ja vaalea vihreä, sekä valkoinen, luultavasti Novitan Kotiväki-lanka, vyöte siitä oli hukkunut. Kotiväki oli huomattavasti kovempaa ja tiukkakierteisempää kuin mandarin ja siksi siitä paikoin kuultaa "läpi sisällä kulkevat vihreät langat. Pointtina oli että uutta lankaa en tätä varten osta, joten kotiväki sai kelvata, eroavaisuudestaan huolimatta.
 
Kolmella värillä kirjovirkkaus olikin melko tarkkaa työtä että sai kaikki langat kulkemaan mukana samassa kireydessä.


Vetoketju näkyy ainakin hyvin! Ei ollut varastossani tuon kummempaa, tarpeeksi tukevaa vetoketjua, ja päätin että se saa kelvata..  ja eikö se keltainen passaa vihreiden joukkoon ihan hyvin ;)


Pussukka-kuvissa näkyy pieniä kirjekuoria, ne ovat suoraan Virkkuri-kirjan ohjeella virkattuja. Kirjovirkkauksena kahdella värillä.



Isompi, silti pieni, kirjekuori on virkattu Novitan mini keristä, väreinä vaalea ja hiukan tummempi sininen. Koukku 2 mm.
Tulitikkuaskia pienempi kirjekuori on virkattu 1 mm koukulla ja lankoina siinä Anchor Freccia virkkauslangat musta ja valkoinen. Olipa pitelemistä, langat on niin ohuita ja työ niin pieni että piti oikein tihrustaa että näki silmukat :D



---------------

Kesän kauniita kelejä sitä edelleen odotellaan, vaikken sitä aurinkoa saa ottaakkaan niin kyllä mukavampi olis ulkona kulkea kun aurinko paistais..  kevät on ollut niin sateinen ja kolea että kyllä nyt pitäis jo lämmetä :)
Parvekkeelle istutin kukkia ja sain kummallisia näppylöitä jalkoihini, syyllinen näppylöihin oli Lintukirppu.. en ollut ikinä ennen kuullutkaan sellaisista, vaikka googlettamallahan noista löytyy tietoa vaikka ja kuinka. No, kaikkiahan ne lintukirput tuolla pihalla puree mutta vain ne jotka ovat niihin herkistyneet saavat niistä oireita. Kutina oli välillä melko sietämätöntä mutta kolme-neljä päivää kun kesti, niin sitten alkoi jo helpottaa.. nyt otti ja puraisi ranteeseen ja siitä tulikin melkoinen allerginen reaktio. Käsi turposi, kutisi ja jomotti, ja kolmantena aamuna oli jo sellainen olo että nousee kuume ja pakko oli lähteä lääkäriin.
Pääsin onneksi infektio-lääkärille joka osasi heti sanoa että lintukirppu sen on aiheuttanut, jos sille on allerginen niin siitä tulee tällainen tulehduksellinen reaktio. Antibiootit ja kortisonit on nyt menossa, toivotaan että pian auttaa.


Olen saanut monta kertaa ennemminkin vastaavia kivuliaita reaktioita, esim muurahaisen "kusemasta jalkaani ja sellaisista punaisista pienistä hämähäkeistä joita puutarhat ja pihat on täynnä.. ne muuten puree kipeästi..ja paarmoista ja sääskistä ja, ja.. nyt tämä lääkäri neuvoi kertomaan tästä ja edellisistäkin purematulehduksista seuraavalla kontrollikäynnillä ihopolilla että olisi ehkä aiheellista tarkistaa allergiatestein kuinka mulle käy jos ampiainen pistää..
Seuraava syöpäkontrolli lienee kyllä vasta lähempänä joulua mutta täytyy yrittää sitten muistaa kertoa nämäkin.
Kontrollissa tosiaan jo kävin, koko vartalo kuvattiin että saadaan paremmin seurattua missä niitä luomia on, niitä kun mulla piisaa. Yksi luomi samalla taas poistettiin mutta siitä ei ole kuulunut mitään joten kai se oli ok.
Luomia kannattaa kyllä kaikkien seurata, varsinkin mustat luomet ovat sellaisia, yksi lääkäri oli kaverille sanonutkin että kaikki mustat luomet pitäisi aina poistattaa.. no joo, jos niitä on sata, ja enemmänkin, niin ei niitä millään voi kyllä kaikkia leikata :D
Mulla nyt poistettu mustia t. hyvin tummanruskeita luomia; päänahasta, poskesta, korvasta, silmästä, rinnasta, mahasta, selästä, kädestä ja jalasta ja edelleen niitä seurattavia piisaa, mutta nyt toivottavasti saa kuitenkin kesän ajan olla rauhassa :)