keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Jämälankapipoja

Pipoja samalla mallilla kuin edeltäjänsäkin, mukavia ja helppoja neulottavia ja mikä tärkeintä näihin saa langanloput upotettua hienosti.



 
Etsiskelin viime viikolla netistä jotain uutta, pientä, neuleohjetta ja Marjutin blogista löysinkin tosi hauskat Ruttusukat.. ja sitä kautta myös ohjeen sukkiin.
 
 
Lanka; Nalle Luontopolku Kaarna
Puikot; 3mm
Lankaa meni pitkävartisiin kokoa n.35 sukkiin 106 g
 
Nämä ovat oikein nimensä mukaisesti ruttusukat, varsi kun neulotaan valmiiksi rutuille niin ettei niitä saa vetämälläkään suoriksi, tosi hauskat.
Näitä tulee varmaan tehtyä toistekin :)
 
------------------------------------------------------
Selän melanoomaleikkauksen viimeinen vaihe oli nyt viimeinkin puhdas ja se saa nyt olla rauhassa :)
Eilen olin sitten siellä Silmäkeskuksessa ja jännitti ihan hirveästi. Alaluomen ripsien tyveen on muutaman vuoden sisällä kasvanut vaaleahkoluomi joka on muuttuillut ja kasvanut koko ajan, yläosastaan se oli jo ihan musta.
 
 
Eilen se sitten leikattiin pois. Ensin sain esilääkkeeksi kipulääkettä ja sitten valmisteltiin leikkaukseen ja tipoilla puudutettiin molemmat silmät, mitä ihmettelin, sanoivat että niin on mukavampi olla siinä valon alla, ja kirkas se valo kyllä olikin. Leikattava kohta sitten puudutettiin piikein ja se oli koko homman tuskaisin vaihe, muutoin ei tuntunut mitään.
Jännitin vaan aika lailla kun lääkäri sitten tuli leikkaamaan ja käski vaan katsomaan koko ajan ylös.. hirveä tunne että mitä jos jännittää niin että pää nytkähtääkin yhtäkkiä.. siinä pitää kyllä olla vakaa käsi kun ripsien tyvessä leikkelee ja silmä on aivan paljaan siinä vieressä. Hienosti se kyllä meni, minä en nytkähdellyt ja lääkärilläkin oli vakaa käsi ;) Ompeluvaiheessa silmä piti laittaa kiinni mikä tuntui sekin kummalta, olin ihan varma etten enää saa silmääni auki vaan se on ommeltu ylä- ja alaluomista yhteen, siltä se tuntui, mutta niin vain silmä aukes ja ompeleetkin oli ihan oikeassa paikassa :D
 
Kipuja ei kauheesti mutta turvotusta senkin edestä!
Kuva tältä päivältä kun leikkauksesta vuorokausi.. ihan on niin kuin olis turpaansa saanut, jos se tuosta vielä tummenee niin ei kyllä paljo kehtaa ihmisten ilmoille mennä!
 



 
 
Silmän alaosassa ripsien kohdalla, neljä tikkiä, liima-allergian takia ei mitään suojausta ja nyt pitäis pystyä olemaan viikko niin ettei haava kastu. 
Mutta kyllä on ihanaa että se on nyt ohi!
Muutaman viikon päästä pitäis tulla tulosten, toivotaan että se oli hyvänlaatuinen ihomuutos.